Tervetuloa mukaan JyKi:n Palokka Leijona-kiekkokouluun ja luistelukouluun
Leijona-kiekkokouluun voit tulla vaivattomasti mukaan etkä tarvitse alkuun päästäksesi kuin luistimet, kypärän ja mailan. Kiekkokoulu toteutetaan Jääkiekkoliiton Leijona-kiekkokoulu konseptilla, ja ohjaajat on koulutettu Leijona-kiekkokoulun ohjaajakoulutuksella. Jääkiekon alkeita opitaan pelien ja leikkien kautta hymyssä suin.
Luistelukoulussa voit opetella luistelun alkeita osaavan ohjaajan kanssa. Vanhemmat ovat tervetulleita jäälle sekä kiekkokouluun että luistelukouluun.
Tervetulleita ovat kaikki vuonna 2014 ja sitä myöhemmin syntyneet. Kaikilla osallistujilla on mahdollisuus kokeilla myös maalissa oloa seuran varusteilla.
Palokan ryhmän kausimaksu on 50€ Toiminta alkaa 15.11 klo 16.45-17.45. Toiminta järjestetään aina keskiviikoisin. Syykausi päättyy 21.12. Kevätkausi alkaa 10.1.2024 ja jatkuu aina Palokan tekojään aukioloajan päättymiseen asti noin maaliskuun puoleenväliinKausimaksu kummassakin ryhmässä sisältää harjoittelun koulutettujen valmentajien johdolla. Tutustumassa on mahdollista käydä kaksi kertaa veloituksetta. Mikäli pelaaja tulee mukaan kesken kauden, hinnoittelu määritellään tapauskohtaisesti. Mukaan voi tulla milloin vain haluaa.
Tarkemmat tiedot joukkueen toiminnasta löydät ylävalikosta Luistelu- ja kiekkokoulu
Lisätiedot Junioripäälikkö Tuomas Matilainen 044 2899626
</iframe>
</div>
</iframe>
</div>